tiistai 26. maaliskuuta 2019

Junasukat

Sain vauvan tammikuun puolen välin tienoilla, ja yllättävää kyllä neulontavimmaa vauvaneuleisiin ei jostain syystä iskenyt juuri ollenkaan ennen vauvan syntymää. Koska kyseessä on esikoiseni, minun oli todella vaikea hahmottaa vauvan kokoa ja pelkästään vauvan sukkien tekeminen tuntui haastavalta. Jälkikäteen ajatellen tuo koon hahmottamisen tuska tuntuu hieman hassulta, mutta minkäpä sitä tuntemuksilleen silloin mahtoi :D Ennen vauvan syntymään tein itse vain yhdet junasukat, jotka nekin tein ehkä tarpeettoman pienessä koossa. Kyseiset sukat ovat alla olevassa kuvassa olevat vihreät sukat:

Junasukkien ohjeen nappasin täältä. Raskaushuuruissani kuvittelin vauvan jalat aivan minikokoisiksi joten tein sukat yhden nurjan jalkaterä koristuksen lyhyemmäksi kuin mitä ohjeessa oli. Ja kyllä olivathan ne vauvan jalat ihan minikokoiset kokonaiset 2 viikkoa :D Vihreät sukat mahtuivat juuri ja juuri vauvan jalkaan tosiaan juuri tuon pari viikkoa (ja siinä ajassa lanka ehti jo hieman nyppääntyä..)

Liilat versiot sain valmiiksi viime viikolla, ja ne tein lahjaksi ystäväni vauvalle joka syntyi pari viikkoa omani jälkeen. Vahingosta viisastuneena tein ne sitten tarkalleen ohjeen mukaan. Ja seuraavassa kuva päättelemättömästä sukasta oman vauvani jalassa:


Koko vaikutti tällä kertaa paljon paremmalta! Näistä jälkimmäisistä tuli muutenkin vähän isommat johtuen eri langasta. Molemmat langat ovat vanhoja varaston pohjilta löytyviä, jotka olen hommannut lähemmäs 10 vuotta sitten jotakin vauvaprojektia varten ja joka sittemmin on jäänyt kesken.



Jossain vaiheessa on nämä kyllä tehtävä myös omallekin vauvalle vähän isommassa koossa :D

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Neulottu torkkupeitto

Neuloin tämän torkkupeiton Novitan omalla ohjeella. Ohje löytyy Novitan vuoden 2015 talvi -lehdestä (malli 45). Lankana on ohjeen mukainen Novitan Hile, jota ei taideta enää valmistaa. Lanka on 79 % akryylia, 20 % villaa ja 1 % polyesteria, aavistuksen kimmeltelevä ja mukavan paksu lanka. Pääsääntöisesti pyrin ostamaan vain lankaa joka ei ole ainakaan suurimmaksi osaksi akryyliä, mutta nämä langat olivat hurjassa alessa aikanaan Tampereen Kädentaito -messuilla ja olin katsellut jo aikaisemmin tuota ohjetta sillä mielellä :)



Peitto valmistui jo jokin aika sitten, mutta sen tekemisessä meni tosiaan lähemmäs vuosi, inspiraation iskiessä aina silloin tällöin. Lankaa taisi mennä vajaat 14 kerää ja käytin puikkokokoa 8. Langan akryylipitoisuudesta huolimatta olen ollut todella tyytyväinen tulokseen! Peitto on ollut kovassa käytössä ja langan kimmellys ihastuttaa kyllä aina peiton päätyessä käyttöön. Joskus aina mielessä käy, että pitäisikö peitto pingottaa, mutta tähän saakka en ole jaksanut vaivautua puuhaan ja eipä pingottamisen puuttuminen ole pahemmin käyttöä haitannut :)



maanantai 21. tammikuuta 2019

Kalajoki-villasukat

Aloin noin vuosi sitten neulomaan villasukkia vanhasta Novitan Nalle langasta. Väriltään kerä oli jotain vaalean sinisen ja vihreän väliltä, mutta kerä oli lojunut ikuisuuden varastoissani, koska väri ei ollut lopulta miellyttänytkään. Ajatuksena oli tehdä sukat lahjaksi, mutta matkan varrella kyllästyin taas väriin ja projekti jäi lojumaan. Lopulta ennen joulua iskeneessä neulevimmassani tein sukat valmiiksi asti.

Malli: Kalajoki by Tiina Partanen
Lanka: Novita Nalle, väri sini-vihreä vuodelta nakki ja kirves
Langan menekki: n. 1 kerä
Puikot: 2½


Sukkien malli itsessään oli todella kaunis, mutta langan väri tökkii minua edelleen. Näiden sukkien yhteydessä pääsin testailemaan uusia sukkaplokkejani, jotka tilasin Etsystä (niiiin hienot!!). Ilman muotoilua sukkien kuvio ei oikein ollut edustava, mutta venyttämisen jälkeen sukkien kuvio tuli kauniisti esiin. (En halunnut sovitella näitä omaan jalkaan, koska tein sukat n. koon 37 jalkaan, enkä halunnut venyttää niitä.) En ole vielä antanut näitä lahjaksi kenellekään, mutta katsotaan löytävätkö nämä jossain vaiheessa uuden kodin :)


maanantai 7. tammikuuta 2019

Itse tehdyt silmukkamerkit

Kaipailin joulun aikoihin erääseen projektiin rapulukollisia silmukkamerkkejä. Olin joskus saanut lahjaksi niitä pari kappaletta mutta kyseiseen projektiin olisin kaivannut useampaa. Projekti tuli ja meni ilman silmukkamerkkejä, mutta ajatus aiheesta jäi pyörimään. Osa materiaaleista minulla oli jo valmiina, jokusen vuoden takaisesta koruilu-innosta (joka lopahti aika nopeasti..), ja loput materiaaleista hain tammikuun alussa Villihelmestä Tikkurilasta. Sitten tuumasta toimeen ja tässä lopputulos:


Samalla innostuin tekemään puikoille liu'utettavia silmukkamerkkejä, sekä nappasin matkaan Villihelmestä myös pari isompaa rapulukkoa, joista toisen pujotin vanhaan olemassa olevaan kaulaketjuun ja toisen vahapintaiseen nyöriin. Ajatuksena oli, että neuloessa voisin vain kaulasta nappailla uusia silmukkamerkkejä työhön tarpeen mukaan:

Näistä tuli todella kivoja ja innostuin aiheesta jokseenkin paljon! Harmi vaan hankkimani korunosat loppuivat aika nopsasti, koska en alunperin halunnut liikaa hankkia osia. Voipi siis olla, että teen uuden käynnin Villihelmeen lähiaikoina :)

torstai 20. joulukuuta 2018

Lisää villasukkia

Nämä sukat eivät menneet edellisten tapaan joululahjaksi, vaan hyvitykseksi eräästä pikku palveluksesta.


Lanka: Novita 7 veljestä, kerässä 150 g/300 m, luonnonvalkoinen (vanha kerä vuodelta nakki ja kirves)
Langan menekki: n. 1 kerä
Puikot: 3,5 mm
Malli: Niina Laitinen, September Socks

Oli todella mukava pitkästä aikaa neuloa pitsi/palmikko -sukkia. Ja neulottuaan kahdet sukat todella ohuesta langasta oli todella virkistävää miten nopeasti nämä valmistuivat perinteisellä seiskaveikalla! Ohjeessa ainoa pieni mutta oli se, että ohjeen mukaan sukat on koon 39 jalalle. Sukkien saajan jalankoko on n. 37, tein kaikesta huolimatta pienellä riskillä tasan ohjeen koon mukaiset sukat. Omaan 39-40 jalkaani sukat olivat jälleen todella jämptit, joten luotan, että niistä tuli ihan mukavan kokoiset saajalleen :)

Seuraavissa kuvissa sukat ovat omissa jaloissani ja kuten näkyy, aika tiukat ovat.. Kuvio kuitenkin näkyy näissä kuvissä vähän selkeämmin:




torstai 6. joulukuuta 2018

Joululahjavillasukkia

Tänä vuonna tein kahdet joululahjavillasukat. Molemmat on tehty Novitan Venla -langan kokotaulukon mukaan, taulukko täältä.

Punaharmaat sukat
Lanka: Katia Darling pure merino wool, kerässä 50 g/190 m, 60 % merinovilla 40 % polyamidi, väri 204
Langan menekki: vajaa 100 g
Puikot: 2,5 mm
Sukkien koko: n. 38, aloituksessa siis 64 silmukkaa

Ruskeat sukat
Lanka: Filcolana Arwetta Classic, 50 g/210 m, 80 % merinovilla, 20 % nylon, väri 975
Langan menekki: n. 75 g
Puikot: 3 mm (cubics puikoilla neulottu)
Sukkien koko: n. 42-43, aloituksessa siis 68 silmukkaa


Katian punaharmaa lanka oli todella mieluisaa neuloa ja väriltään aivan saajansa näköiset. Tuolla silmukkamäärällä ja 2,5 puikkokoolla sukista tuli kuitenkin todella jämptit omaan 39-40 jalkaani. Täytyy toivoa, että saajan 38 jalassa eivät ole aivan niin tiukat.

Ruskeiden sukkien Filcolana Arwetta on kyllä tämän hetken suosikkilankani! Todella miellyttävä neuloa (langan paksuutta lukuunottamatta) ja sukat ovat todella miellyttävät jalassa. Lahjan saajalle olen jo yhdet sukat neulonut samasta langasta ja ne ovat olleet niin kovassa käytössä, että päätin neuloa toiset vielä ennen kuin edelliset kuluvat rikki :) Langan ohuus kuitenkin saa käteni särkemään tavallisilla puikoilla neulottaessa, joten hankin ihan näitä sukkia ajatellen KnitPro Cubics puikot koossa 3. Kummasti oli mukavampaa neuloa, eikä käsiä särkenyt lähes ollenkaan!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Alpakkainen peruspipo

Dropsin alpakkalangasta neulottu peruspipo omalla ohjeella.
 
Loin alkuun 128 silmukkaa koon 3,5, 40 cm:n pyöröpuikoille. 

Neuloin n. 19-20 cm 1 oikein 1 nurin takareunasta. 

Tämän jälkeen 20 cm sileää neulosta. 

Sitten kavennukset kahdeksan silmukan jaolla. Kaksi kerrosta kavennuksia ilman välikerroksia, jonka jälkeen vielä tuplasin kavennusten määrän kahdeksi viimeiseksi kerrokseksi. 

Päättele työ ja käännä pipon reuna kaksi kertaa taitokselle. 

Kulutin työhön Dropsin Alpaca lankaa tumman harmaassa sävyssä varmaankin n. 2 kerää. (Oli aika monta jämälankakerää :D) Ja tämä tuli käyttöön aivan itselle :)