torstai 4. syyskuuta 2014

Villasukkia ja keskeneräisyyksiä

Jottei mene ihan pelkiksi basilikoiksi ja parvekejutuiksi tämä, niin tähän väliin hieman käsityöjuttuja. Sitten sen pallolaukkuni valmistumisen, minulla on ollut lähinnä suunnitelmia seuraavista käsitöistä, mutta onneksi aina löytyy keskeneräisiä projekteja ennen kuin aloittaa minkään uuden tekemisen :) Tässä siis yhdet paljon mielessä pyörineet keskeneräiset, eli siis Dropsin ohjeen mukaiset aaltokuvioiset sukat.

Lanka ei ole Dropsin lankaa vaan Gründl Hot Socks Aberdeenia, jonka ostin viime keväänä eräältä entiseltä työkaveriltani. Langan tuntu ja väritys ovat upeat, kunnon ylellistä ohutta villalankaa upealla värillä. Ohjetta etsiessäni tarkoituksena oli tehdä hauskat sukat joissa langan väri tulisi hyvin esiin. Innostuin myös ajatuksesta ohuemmista villasukista, sillä suurin osa villasukistani ovat ihan perinteisellä novitan seiskaveikalla tehtyjä ja melko paksuja, joten ne eivät mahdu kaikkiin kenkiini. Hieman ohuemmillekin on siis ollut tarvetta. Kesän myötä sukat kuitenkin jäivät kesken virkkausinnon iskiessä, mutta näin syksyn kolkutellessa ovelle jatkan niitä uudella innolla!



Ostin työkaveriltani kyseistä lankaa muuten kaksi kerää, nämä keskeneräiset sukat olivat siis Hot Socks Aberdeenilla, ja toinen vielä sukiksi muuttumista odottava kerä on nimeltään Hot Socks Vesuv. Lankoja on saatavilla ainakin Lankatalo Tapin kaupasta (Aberdeen ja Vesuv), vaikkakaan Aberdeenista ei näköjään ollut omaa väriäni saatavilla, mutta muutoin värivalikoimat näyttivät mielestäni aikas hyvilta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti